No nyt sitten nähdään onko pojista miehiksi ja montako villasukkaa sinne Converseen on laitettava, etteivät ne pyöri jaloissa. Ja kyllähän Rubik lunastaa ainakin osan niistä odotuksista, mitä media ja varmasti myös levy-yhtiö on näille poikalapsille asetellut. Ei Rubikista nyt vielä ainakaan uutta Radioheadia tule, mutta toisaalta, miksi helvetissä pitäisikään.

Rubikin debyyttipitkäsoitto avataan kummallisella (tosin hyvänkuuloisella) muutaman sekunnin dronepätkällä ja juuri kun nousen sohvalta tarkastamaan onko levykelkassa oikea albumi, niin tutunkuuloinen popkipale vyöryy yksiööni. Juuri tuttuus tekee Rubikista miellyttävän yhtyeen. Vaikka en ole ikinä tuota avausveisua (Sleeps a Friendly Stranger) kuullut, niin silti se vaikutti siltä kuin olisin kuullut sen jo vuosia sitten. Hieman niinkuin uusi ihastus jonka kanssa ei vaivaannuttavia hetkiä tule, koska juttu soljuu etiä päin kuin vanhoilla ystävyksillä. Toisaalta kolikon kääntöpuolena Rubik ehkä kaivaa omaa hautaansa juuri tuolla samaisella lapiolla, sillä niin musiikissa, kuin ihmissuhteissakin haasteiden vähyys jättää ihastumisen pelkäksi ihastumiseksi, eikä lopullista lankeamista tapahdu. Niinkuin single-arviossa sanoin: “ei ihan täysi seisokki, mutta vähintään puolihölmö”.

Mitä Rubik sitten on? Voiko sen niputtaa yksintein new prog-kategoriaan selvien esikuviensa (Mew, Muse, Lapko…) kanssa vai tanssahteleeko se tarpeeksi tummilla parketeilla päästäkseen post punk-klubiin vanhempien poikien seurassa, kuten Interpol, Editors, Bloc Party ja muut silmäätekevät? Ei oikeastaan kumpaakaan, sillä Rubikilla on kyllä selvästi hyvin omintakeinen tyyli, mutta kaikenkaikkiaan se jättää hieman vaillinaisen olon ja varsinkin Artturi Tairan miellyttävä, mutta väliin hyvinkin naukuva ääni kääntyy itseään vastaan näin pitkässä formaatissa.

Muutama pomminvarma hitti Bad Conscience Patrolilta pitänee mainita. Jo mainittu single-julkaisu City & the Streets on radiokanavilla pyörinyt ja syystä. Toinen mieleenpainuva viisu on viitoispaikalla patsasteleva Hinges, joka kuulostaa haikealta discopunkilta ja Cheriltä samaan aikaan. Ei kai tuolla reseptillä voi mennä vikaan. Sinkun b-puoleltakin löytynyt The Interventionist on kiekon ehdottomasti paras veisu kuulostaen JJ72:selta hullulla urkurilla varustettuna.

Vaikkakin niissä Converseissa on kasvun varaa, niin kyllä Rubik on kaikin puolin hyvää illanviettoseuraa, mutta se kiihkeä ja kostea hyvänyönsuudelma jää ponnettomaksi ja farkkujen etumuksen saumat pysyvät ehjinä ainakin vielä. Ehkä seuraavilla treffeillä sitten.

Tagit: