Kuva: Rubik - City & The Streets

Rubik
City & The Streets
 (EP)

Levyarviot · Lisännyt ·

Omakustanne (Julkaistu: 1.3.2007)

Mediassa paljon kohistu Rubik antaa ensimmäisen ääninäytteen tulevalta kokopitkältään “City & The Streets” -singlellä. Pakko myöntää, että tuo kuhina on olut täysin perusteltua, sillä tämähän toimii kuin se kuuluisa junan vessa.

Rubik tuli todistettua elävänä Tavastialla, kun pojat lämmittivät lavan Mogwaita varten ja hyvinpä hommansa hoitivatten. En ole yhtyeen esikois-ep:tä “People Go Missingiä” kuullut, mutta livenä havaittavissa olleet Mew-vaikutteet seuraavat Rubikia myös tällä uutukaisella. Tanskalaisten lisäksi myös saman tallin alla majaansa pitävä Lapko kuuluu selvästi ja pieniä vivahteita Radioheadista on tarkkakorvaisten iloksi myös lisäilty sinne tänne, eikä Musekaan kaukana ole. Esikuvistaan huolimatta tai juuri niiden takia Rubikilla on kuitenkin täysin oma ääni, joten mistään apinoinnista ei tätä nykyään helsinkiläistä joukkiota voi syyttää.

Haikean surumielistä, silti kauniin heleää poppia. Ei tässä mitään mullistavaa tai edes kekseliästä ole soittimista irti saatu, mutta kuitenkin joku koukuttava voima Rubikissa piilee. Musiikki on omaan makuun hitusen liian pehmeähköä ja vokalisti herrasmies Artturi Taira voisi hyvästä äänestään huolimatta kuulostaa joko herkemmältä (niin kuin jo mainittu Mew ja Jonas Bjerre) tai sitten synkemmältä (aina niin komealta kuulostava Paul Banks Interpolista), mutta noista “vioista” huolimatta “City & The Streets” on todella kiihottava (ei aivan täysi seisokki, mutta vähintään puolihölmö) julkaisu.

Miten käy kokopitkän kanssa? No, se on sen ajan murhe, mutta pitää toivoa, etteivät median asettamat Converset ole liian suuret Rubikin täytettäväksi ja että ostava yleisö löytäisi yhtyeen, vaikka tällainen äkkiväärä poppailu rupeaa jo pikkuhiljaa ottamaan laskuvoittoisen suunnan musiikkimediassa.

Tagit:

Keskustelua aiheesta

Katso myös nämä
KILPAILU: Kuuntele, kommentoi ja voita uusi NO ONE IS SAFE -albumi!
Info  /  Yhteys & palaute  /  Seuraa Lammasta: