Stam1na herättää kautta kuulijakunnan ristiriitaisia tuntemuksia aina yökkäämisestä käsien yhteen taputtamiseen, ja jos saan sanoa niin aivan oikeutetusti.

”Uudet kymmenen käskyä” sisältää debyyttikiekkoon verrattuna enemmän progressiivisuutta, estotonta kokeilunhalua, kiemuroita ja välillä pakkaa sekoitetaan ihan reilustikin. Kuulijalle tämä ei missään nimessä ole helppo pala mutusteltavaksi, vaikka pitäisikin hieman kokeellisemmasta metallista.

Rikkinäisiltä kuulostavat biisirakenteet tulevat ikuisesti olemaan kompastuskivi bändeille, jotka sitä harrastavat. Se joko kuulostaa valtavan hienolta tai sitten kusee. Stam1nan uudella kiekolla on toki sujuviakin sovituksia ja kertosäkeet sitovat onnistuneesti biisin aina yhdeksi kokonaisuudeksi. Tapu tapu. Mutta omaan metallikorvaani Uudet Kymmenen Kakkakikkaretta kuulostaa useammankin kuuntelukerran jälkeen levyltä joka ei tempaa minua mukaansa. Ensinnäkin ne mieskuoromaiset taustalaulut antavat jo hyvän syyn vakavaan henkirikokseen ja itse päävokalisti omaa äänen joka saa minut etsimään lähintä terävää veistä ja käärimään vasemman hihansuuni valmiiksi. Korostan sanoja “henkirikokseen” ja “terävää”. Yksi biisi itsessään omana kokonaisuutenaan on jokseenkin yllättävä ja pitää ehkä kuulijan varpaillaan, mutta jokainen biisi on sitä samaa Stam1na-massaa ja ovat niin perin samankuuloisia keskenään. Toinen biisi on ensimmäisen toistoa ja niin edelleen. Lyriikat sisältävät erittäin vahvasti raamatullisia viittauksia, mutta en ottanut selvää mihin tässä oikein uskotaan. Jos nämä kundit on jotain saatanan uskovaisia, niin sytytän tämän levyn palamaan ja kusen sen sammuksiin.

Stam1na kuulostaa ainakin omalta itseltään ja on tehnyt ehkä rohkeitakin vetoja uudelle levylle, mutta Uudet Kymmenen Erikoisuudentavoittelua jättävät jälkeensä melko tyhjänpäiväisen vaikutelman.

Tagit: