“Ping pong, minun päässäni soi!”, lauloi Fabio aikoinaan. Eipä ole ihme tällaisen tukkapöllyn jälkeen. Yleisö jää haukkomaan henkeään kun äijä pläjäyttää bändinsä kanssa tämän ihastusta herättävän “Not Just Words” -kiekon tiskiin.

The Miracle on ollut kasassa vuodesta 2004 ja ennen tätä täyspitkää ennättänyt julkaista yhden seiskan Commitment Recordsilla. Paremman ilmaisun puutteessa joudun bändin musiikkia kuvaillessa tyytymään jo varsin kulahtaneisiin termeihin, kuten “intohimoinen” ja “melodinen” “old school”. Bändi on soitellut keikkoja mm. Championin ja Comeback Kidin kanssa, eikä tämä kyllä kalpene pätkääkään näille tuhansia myyville virkaveljilleen. Melkein päinvastoin, sillä eurooppalaisille bändeille tyypillinen karheus ja tekemisen meininki välittyy tästä paljon paremmin.

Yhdeksän biisin lätty kestää loppuhauskuutukset pois lukien jonkin verran vajaat puolituntia, joka on kyllä erittäin passeli satsi tämän tyylin edustajille. Kaikki tarpeelliset elementit ryhmälauluista melodiakoukkuihin on löydettävissä, ja bändi on rohkeasti tuonut myös omaleimaisempaa otetta mukaan, josta esimerkkinä pianointrolla alkava The Silver Note. Laulaja Fabio vetää ja ääntää mainiosti, mikä saapasmaan edustajille ei ole lainkaan itsestään selvä asia. Jenkkibändeistä tämän erottaa oikeastaan vain jo mainitsemani elämänmakuisempi meininki, soundeja ei ole tarvinnut hioa viimeiseen pilkkuun, vaan musiikilla on hyvin tilaa hengittää.

Näin siis Milanossa, jossa tehdään vuoden parasta old schoolia. Ja jos ette usko kohta teidän päässänne soi ding dong!