Tamperelainen tunnelmahevibändi Nostdrama on julkaissut omakustanteena ”Cold Trails, Long Roots” cd:n. Jo ensimmäisistä soinnuista alkaen aletaan maalata synkkää ja jopa doomahtavaa äänimaisemaa, joten määritelmä tunnelmahevistä osuu mielestäni kohtuullisen lähelle.
Bändi on tehnyt lähestulkoon kaikki levyllä itse (äänitys, miksaus jne), mutta mistään spedeilystä ei voida puhua. Soundeihin on panostettu ja jokainen nippeli ja rööri tuntuu olevan paikoillaan. Jos bändi ei koskaan lähde lentoon, on ainakin studiotekniikan puolella saumoja nousta ammattimiesten joukkoon. Biisit levyllä ovat järjestään hidastempoisia, ja vaatii todella keskittymistä päästäkseen niihin sisään. Olisi mielenkiintoista nähdä miten trio suoriutuu livetilanteesta. Yleensähän tällaista musiikkia on tapana höystää erikoisefektein, savua ja tulta munille you know.
Vaatimaton saatekirje ja levyn kannet voisivat olla kunnianhimoisemmat, sillä musiikki on parempaa mitä muu paketti antaa ymmärtää. Tästähän voisi jopa pitää, jos vain aika riittäisi tarkempaan tutustumiseen. Jatkakaahan hyvää työtä – bändi tuntuu toimivan.