Vesa Kontiainen

Tiesitkö, että Poko Rekords toi lukuisten oi!-bändien levyjä 80-luvulla Suomeen? Tiesitkö, että vinyylejä myytiin ennen paljon enemmän kuin cd-levyjä nykyään? Tiesitkö, että Poko rekords kirjoitetaan Poko rekords? Kaikki mitä haluat tietää Poko rekordsista selvinnee lukemalla mammuttimaisen, yli 600-sivuisen kirjan “Aitoa suomirokkia: Poko Rekordsin historia” (Like, 2o04).

Poko Rekordsin historiikki on kuin kokoelma yrityksen vuosikertomuksia. Kertomuksia on toki perinteisten myyntilukujen lisäksi höystetty bändeihin liittyvillä tarinoilla, jotka bändistä riippuen on enemmän tai vähemmän kiinnostavia. Historia alkaa vuodesta 1977, jolloin nuori kapinallinen Epe Helenius päätti alkaa tuomaan levyjä maahan, ja perusti pääasiassa postimyyntiä harjoittaneen levykaupan. Pian bisnes laajeni levy-yhtiöön, joka alkoi tuottaa kotimaisilta yhtyeiltä levyjä, ja noita aikoja voidaankin pitää suomirockin synnyinaikoina. Vastaavia puulaakeja ei suomessa tuolloin ollut Atte Blomin Love Recordsia lukuun ottamatta.

Itse kirja on Vesa Kontiaisen kirjoittama, ja kirja on yhdellä sanalla sanottuna kattava. Mitään ei ole haluttu jättää pois, ja se näkyy kirjan massiivisessa koossa. Välillä kirjan lukeminen tuntui (jo fyysisen koonkin puolesta) raskaalta, sillä tietynlainen kaavamaisuus alkaa yli 600 sivun aikana hieman puuduttaa. Parhaimmillaan kirja toimii suomalaisen musiikkibisneksen yleisteoksena, joka on kuin kauppaopiston oppikirja liiketaloudesta. Kirja sisältää runsaasti hyviä ajatuksia niin johtamisesta, markkinoinnista kuin musabisneksestä yleensäkin. Suosittelenkin kirjaa ehdottomasti kaikille, jotka harjoittavat tai haaveilevat ammatista musiikin parissa. Vaikka pohjimmiltaan kyse on vain musiikista, niin ei voi olla miettimättä erilaisia ilmiöitä, jotka vaikuttavat musiikin myyntiin Suomessa. Poko rekordsia pidetään Suomirockin Isänä ja sitähän se kieltämättä on. En ihmettele yhtään miksi tietynlainen musiikki ei Pokon kautta mennyt ”jakeluun”, ja moni bändi jäi menestymättä. Poko on itse luonut itselleen juntti imagonsa, ja tästä hyvänä esimerkkinä sai kärsiä niinkin loistava bändi kuin Hybrid Children. Myös Helsinki – muu Suomi välinen vastakkainasettelu nousee kirjassa usein esille. Näiden aiheiden lisäksi kirjassa käsitellään paljon asioita, jotka pistää miettimään suomalaisen musiikkielämän nykytilaa, mutta tämähän on vain hyvän kirjan merkki.

Kaikesta kattavuudesta huolimatta kirja jättää kuitenkin auki vielä yhden kysymyksen. Mitä tapahtuu keväällä 2006, kun EMI kauppa toteutuu täyspainoisesti (Poko myytiin Emille 2003 kolmen vuoden siirtymäajalla)? Suomirock tuskin tulee koskaan häviämään, mutta joskus täytyy myös uudistua. Nieleekö monikansalliset levy-yhtiöt kokonaisuudessaan suomalaiset markkinat? Onneksi musiikinkuluttajina voimme itse päättää mitä musiikkia ostamme. Epe sanookin kirjassa rohkaisevasti, että aina on olemassa vastareaktio valtavirralle. Parhaimmillaanhan vastareaktiosta syntyvät ristiriidat aiheuttaa luovaa toimintaa. Saamme kenties jatkaa.

Tagit: