Kun kuulin uudesta Dennis Lyxzenin sooloprojektista, niin ajattelin että mitähän tuokin mahtaa olla. Kuulin jostain joltain että kyseessä on luultavammin jotain industrial paskaa, mutta ennakkoluulottomasti kuitenkin heitin levyn koneeseen ja nautinto oli valmis. Mieletöntä 70-80 lukujen henkeen tehtyä powerpoppista upeilla organeilla varustettuna. Kivan keveät kitarasoundit sopivat kuin viitta paaville. Toinen toistaan kivempia veisuja. Sanoitukset liikkuvat edellisen soolo”bändin” Lost Patrolin mukaan myös tyttöystäväkuvioissa. Edellinen levyhän oli tehty mittatilaustyönä Lyxzenin haluun saada tyttöystävä takaisin. Mutta ilmeisesti tämä ei ottanut tuulta purjeisiin, vaan piti kasata uusi poppoo ja kutsua sitä sitten Lost Patrol Bandiksi. Kivoja rakkauslauluja kuten You Pick Me Up, Girl Like You ja Let Me In ei kasva puissa, ja niitä on kiva lauleskella kerta toisensa jälkeen. Dennis Lyxzenhän siis on se heppu Refusedin ja The (international) Noise Conspiracyn takana. Bändissä on porukkaakin kuuden hengen verran eli lavallakin on tungosta, ja tämähän olisi kyllä nähtävä jo musiikillisten ansioiden vuoksi. Piristävää meininkiä.

Tagit: , ,