Bostonin varsin aktiivisessa katupunkskenessä kuhisee kuin muurahaispesässä kutemisaikaan. Far From Finished on kolmen nuoremman sällin sekä kahden vähän kokeneemman raakin ryhmä ja jääkiekkotermein ilmaistuna viisikko on sopiva sekoitus kokemuksen tuomaa rauhallisuutta ja nuoruuden intoa. Toinen bändin konkareista on biisintekijä Rob Guidotti, joka vaikuttaa myös The Street Dogsissa. Biiseissä onkin kuultavissa äijän kädenjälki (hih), mutta ei liikaa, sillä loput ryhmästä pitää velhon kurissa omilla panostuksillaan. “East Side Of Nowhere” on bändin ensi levy, julkaisijana GMM Records USA:n puolella ja I Scream Records täällä vanhemmalla mantereella.

Yhdeksän punkrockrallia menevää rähinärokkia, jota vaikka punkiksi kutsuttaneen. Melodiaa, räimettä ja tiukkaa kitararämpyttelyä, tämän levyn parissa tuleekin vietettyä helposti sen puoli tuntia. Ehkä liiankin helposti, koska nyt levy tuntuu loppuvan kesken akustiseen fiilistelyyn. Laulaja kuulostaa mainiolta ja jotenkin päähäni pinttynyt täysin keksitty termi, Boston-saundi raikaa vokaalien ja konsonanttien ulostullessa. “Aaaa-aaaa!!” ja “Eeee-eeeee!!” -huudot raikaavat taustalla, joista tulee mieleen US Bombs. Huudot on miksattu sopivasti taustalle, jonka ansiosta se eheyttää huomattavasti levyn vokaalipuolta, eikä ns. piikkejä pääse tapahtumaan.

Far From Finished on uusi yrittäjä ja ihan pelkäksi yritykseksi touhu ei jää. Hyvää, tarttuvaa sing-a-long punkkia, jonka tahdissa tekee mieli laulaa mukana. Esimerkkinä Dusty Shelves, A Destination Nowhere sekä hieman kliseinen, mutta niin tarttuva Seasonal Patriot. Monet laulettavat kohdat oppii huonommallakin englannilla varustettu punkin retku, kunhan kuuntelukertoa kertyy tarpeeksi. Ja niitähän kertyy.

Tagit: