Edellisestä “Slither”-albumista ei ole vielä vuottakaan ja taas pukkaa uutta plättyä pihalle. Vaikka Slither olikin hyvä albumi, se ajautui mielestäni liian kauas alkuperäisestä EC-soundista yrittäessään tavoittaa laajempaa yleisöä. “Last of the Sane” on käytännössä kokoelma vanhoja demoja, kokoelmaraitoja ja covereita höystettynä yhdellä upouudella biisillä.

Bändin sovitukset vanhoista kappaleista on hyvät ja kuulostavat ihan Earth Crisisiltä itseltään, joskin biisit ovat paikkapaikoin tylsiä, kuten Led Zeppelinin The Wanton Song ja DYSin City To City ja Black Sabbathin Children Of The Grave. Lainakappaleiden parhaimmiston muodostavat kivasti rollaavat Paint It Black (Rolling Stones) ja Holiday In Cambodia (The Dead Kennedys). Lisäksi mukana on jo aikaisemmin julkaistu Earth AD Misfits -tribuutilta, joka toimii aika kivasti sekin Karlin pistäessä parastaan. Huomioikaa levyä kuunnellessane ja/tai tätä lukiessanne, että osa biisesitä on tehnyt napakympit, eli menneet sekaisin keskenään. Omia kappaleita ovat The Order, joka on aiemmin julkaistu Stone To Mark A Fire -kokoelmalla, demoversiot Broken Foundation ja Gomorrahs Season Ends -biiseistä sekä ennenkuulematon Panic Floods. Tämä biisi kuulostaakin helvetin hyvältä: täydellinen sekoitus Earth Crisisin uutta ja vanhaa tyyliä, ja sai hetkeksi jo odottamaan vesi kielellä uutta levyä.

Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, uutta levyä joutuu kuitenkin odottelemaan tyyliin kaksi vuotta koska bändi on nyttemmin “hajonnut”. Levyyn vielä palatakseni… Hiton hyvää heviä ja aika ajoin myös brutaalia mättöä, mutten silti voi suositella plattaa kuin kaikkein vannoutuneimmille faneille.

Tagit: