S-Osis, Turku 15.09.2000

Keikkasyksyn huippu detroitilaisen Cold As Lifen vierailu kera belgialaisen Length Of Timen oli siis vihdoin käsillä. Vierailijoita Turussa oli lämppäämässä kotoiset TKU Blindside ja Bolt. Kuten arvata saattaa, läppärit eivät saaneet ihmeempää meisinkiä aikaiseksi, vaikka ryhmää riitti alusta pitäen.

Ensimmäisenä soittanut TKU Blindside ei yltänyt samalle tasolle mitä olin nähnyt aiemmin keväällä Sadiksella. Biisit on kuitenkin hyviä ja kaksi kitaristia tuo kieltämättä mehevyyttä, hitusen räväkkyyttä lauluun lisää niin hyvä tulee. Bolt soitti bolttia, suoraan sanoen setti ei jaksanut enää ihmeemmin innostaa, bändi on soitellut ehkäpä liikaa keikkoja kuluvan vuoden aikana. Mutta sitä tosiasiaa ei käy kuitenkaan kieltäminen, että biisit toimii mainiosti ja bändi on livenä todella kivaa kateltavaa vaikkei ihan pittiin asti jaksaisikaan, keikkakokemus näkyy kilometrien päähän. Jäin kuitenkin sitä Sadetta Odottelemaan…

Sittenpä oli jo Length Of Timen vuoro, minkä aikaisempi diggailu on kieltämättä jäänyt varsin vähäiseksi. Harmittava takaisku, sillä biisit oli ajoittain varsin tiukkoja. Yllättävät huhuilut parhaaseen tanssikohtaan kuitenkin estävät varauksettoman ihastuksen bändiä kohtaan, toiminevat paremmin levyllä kuin livetilanteessa. Ns. deviliä oli kuitenkin riittämiin ja lattiallakin oli ajoittain vilskettä, joten ihan kiva setti.

Cold As Lifea ei olisi millään enää malttanut odottaa. Kuitenkin piti vielä pihalla käydä jonkin aikaa kattelemassa kaljoitteluakin ennen kuin CTYC:n Iso Koira sun muut elukat päästettiin vapaaksi. Setti olikin sitten yhtä juhlaa, tuli vanhemmat hitit mutta myös ehkä liikaa uusia biisejä, uutta levyä kun ei vieläkään ole saatavilla. Erityisesti mieltä jäi lämmitämään Business Cityn crewille omistettu biisi, olisiko ollut “Where Are We Going”, en nyt pysty muistamaan kaikkea.

Hitonmoinen keikkatapahtuma, enkä anna itselleni ikinä anteeksi sitä etten päässyt muille keikoille, vaikkei se omissa käsissä ollutkaan. Taisivat ulkomaalaisetkin tykätä kylmän pohjolan lämpimästä vastaanotosta, näin olen antanut itseni ainakin ymmärtää.

Tagit: , , ,