Semifinaali, Helsinki 15.10.1999
Ensimmäistä kertaa Semifinaalissa ja paikka näytti olevan ihanteellinen hc-keikalle. Sisään tullessa tosin lipun hinta löi ällikällä ollessaan noin kolminkertainen ilmoitettuun. No eihän meillä Business Cityn pojilla ikänä ole paalusta kiinni.
Ensimmäinen bändi oli Another One Dead, jota kuulin nyt ensimmäistä kertaa missattuani kerran aikaisemmin Lappeenrannassa. Ja voi pojat, kyllä oli väkevää kamaa. Kitarasoolot alkoi loppupuolella tosin pitkästyttämään, mutta muuten oli tiukkaa hevicorea.
Tämä jälkeen soitti The Unloved ja Angry Old Man, en muista järjestystä. The Unloved oli myös uusi ja hyvää old schoolia pojat veivasivat, kera kolmen vokalistin. Angry Old Man välillä kämmäili, mutta kai se kuuluu asiaan, onhan kyseessä punk-orkesteri.
BOLT ja DMT soittivat nekin hyvät setit, mutta illan voittaja oli ehdottomasti Death From Above, joka sai meikäläisenkin tanssijalan vatkaamaan. Kyseessä oli bändin viimeinen keikka, joka on sääli, sillä itselleni DFA tippuu suomalaisista hc-bändeistä parhaiten.
Ihan ehjin nahoin ei kotiin päästy. Unlovedin setin aikana sain osuman jostain päähäni, vahingon huomasin kuitenkin vasta kun oltiin himaan lähdössä. Suuremmelta verenvuodatukselta kuitenkin säästyttiin ja päästiin Divaan vielä lyömään kuviota. (voi kuvio parkaa! toim. huom.) Jotain kärhämää keikalla oli, mutten siihen nyt puutu, koska en siitä mitn tiedä. Muuten tapahtuma oli hyvä. Bändit, äänentoisto ja drinksut toimi. Propsit parkettien partavaitselle, DM Sirvolle, joka veti NIIN smoothia kuvioo.
Tagit: Angry Old Man And The Fuck You Youth, Another One Dead, Bolt, Death From Above, Down My Throat, The Unloved





Keskustelua aiheesta